Kahdenväliset suhteet
Brasilian ja Suomen väliset suhteet ovat varsin myönteiset. Brasilian tärkeys Suomen diplomatialle on vahvistettu maan korkeimpien viranomaisten puheissa. Vuonna 2013 Suomen Latinalaisen Amerikan ja Karibian toimintaohjelma kuvasi Brasiliaa ”yhtenä maailmantalouden rattaista” ja ”merkityksellisenä toimijana” kansainvälisessä politiikassa 2000-luvulta lähtien.
Yhteistyö tieteen, teknologian ja innovaatioiden saralla on yksi maiden kahdenvälisten suhteiden kulmakivistä. Tiedon tuottamiseen ja innovaatioiden luomiseen keskittyvällä taloudellaan Suomi osallistuu Brasilian ponnistuksiin tutkimuksen edistämiseksi yhteistyössä tuotantoalojen kanssa saavuttaakseen uuden tason kilpailukyvyssä.
Erinomaisesta koulutusjärjestelmästään tunnettu Suomi on tärkeä kumppani akateemisessa yhteistyötoiminnassa. Kansainvälisissä indekseissä maailman parhaaksi tunnustetun perusopetuksensa laadulla Suomi on houkutellut brasilialaisista perus- ja keskiasteen oppilaitoksista edustustoja, jotka ovat kiinnostuneita syventämään tietojaan suomalaisesta koulutuksesta.
Brasilian ja Suomen kannat ovat yhtenevät monissa kansainvälisen agendan teemoissa. Suomi tukee Brasilian vaatimusta pysyvään paikkaan uudistetussa Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa, ja mailla on yhtenevät näkemykset tarpeesta edistää maailmanlaajuisten hallintoelimien uudistamista.
Brasilia on Suomen pääasiallinen kauppakumppani Latinalaisessa Amerikassa. Yksi suhteen keskeisimmistä osa-alueista, kaupan ja investointien virtaus, tarjoaa edelleen mahdollisuuksia tehostamiseen.
Yli kahden vuosikymmenen ajan Suomi on järjestänyt omat karnevaalinsa brasilialaisen karnevaalin tapaan samba- ja tanssikoulujen paraatin kera. Suomessa on yli kymmenen capoeiraryhmää. Halu portugalin kielen Brasilian variantin oppimiseen on myös lisääntynyt, sillä kurssi-ilmoittautumisten määrä Brasilian Helsingin-suurlähetystön Brasilia-Suomi Kulttuurikeskuksessa on jatkuvasti kasvanut.
Kahdenvälisten suhteiden kronologia:
- 1876 –D. Pedro II:n vierailu Suomen suuriruhtinaskunnan eteläosaan (Venäjän keisarikunnan autonominen suuriruhtinaskunta)
- 1919 – Brasilia tunnustaa Suomen itsenäisyyden
- 1929 – Diplomaattisuhteiden luominen Brasilian ja Suomen välille
- 1938 – Brasilian suurlähetystön avaaminen Helsinkiin
- 1940 – Getúlio Vargasin lupa 10 000 kahvipussin lahjoittamiseen Suomelle talvisodan aikana
- 1983 – Ulkoministeri Pär Stenbäckin vierailu Brasiliaan
- 1986 – Pääministeri Taisto Kalevi Sorsan vierailu Brasiliaan
- 1986 – Ulkomaankauppaministeri Jermu Laineen vierailu Brasiliaan
- 1990 – Ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaisen vierailu Brasiliaan
- 1996 – Ulkoasiainministeri Tarja Halosen vierailu Brasiliaan
- 1996 – Ulkoasiainministeriön Eurooppa-ministeri Ole Norrbackin vierailu Brasiliaan
- 1997 – Presidentti Martti Ahtisaaren vierailu Brasiliaan
- 1998 – Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäen vierailu Brasiliaan
- 2000 – Viestintäministeri João Pimenta da Veigan vierailu Suomeen
- 2001 – Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinosen vierailu Brasiliaan
- 2002 – Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin vierailu Brasiliaan
- 2002 – Varapresidentti Marco Macielin vierailu Suomeen
- 2003 – Presidentti Tarja Halosen vierailu Brasiliaan
- 2004 – Kehitys-, teollisuus- ja ulkomaankauppaministeri Luiz Fernando Furlanin vierailu Suomeen
- 2006 – Presidentti Tarja Halosen vierailu Brasiliaan
- 2006 – Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan vierailu Brasiliaan
- 2007 – Presidentti Luiz Inácio Lula da Silvan valtiovierailu yhdessä huomattavan ministeriön valtuuskunnan kanssa
- 2008 – Pääministeri Matti Vanhasen vierailu Brasiliaan
- 2009 – Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen vierailu Brasiliaan
- 2011 – Brasilian ja Suomen kanslioiden poliittisten neuvottelujen kokous Helsingissä
- 2012 – Pääministeri Jyrki Kataisen ja ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubbin vierailu Brasiliaan
- 2013 – Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren vierailu Brasiliaan
- 2013 – Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun vierailu Brasiliaan
- 2015 – Presidentti Dilma Rousseff vierailee Suomessa, jossa hän tapaa presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Juha Sipilän
- 2016 – Ulkoasiainministeri Timo Soinin vierailu Brasiliaan 11.–14.8.
- 2017 – Elinkeinoministeri Mika Lintilän vierailu Brasiliaan ja Suomen São Paulon -konsulaatin avaaminen
- 2021 – Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin vierailu Brasiliaan
- 2023 – Presidentti Sauli Niinistön vierailu Brasiliaan